Mielipidekirjoitus, Uusi Lahti – Puolustuskomissaarin tehtävä pohdintaan

Ajankohtaista

SDP esittää, että EU:n tulee perustaa uusi puolustuskomissaarin tehtävä, jota Suomen tulee tavoitella itselleen. SDP:n näkemys on, että komissaarin lisäksi tulisi muodostaa puolustusasioiden ministerineuvosto sekä Euroopan parlamenttiin puolustusasioiden valiokunta. Keskustelussa tulee siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja olisi tärkeää, että eurovaalien alla ehdokkaat ottaisivat kantaa siihen, millainen tehtävänkuva puolustuskomissaarille kirjoitetaan ja millaiset tavoitteet hänelle asetetaan.

Näen, että komissaarin tehtävänä tulisi olla koordinoida jäsenmaiden puolustustarvikehankintoja hakien synergiaetuja, rohkaista puolustusteollisen kapasiteetin lisäämiseen, sekä huolehtia riittävästä rahoituksesta puolustusteollisuuden tutkimus- ja kehitystyöhön. Puolustuskomissaari vaikuttaisi myös parhaiden käytäntöjen ripeään siirtymiseen jäsenmaiden välillä. Esimerkiksi Suomella olisi paljon annettavaa kokonaismaanpuolustuksen saralla.

Euroopan turvallisuusrakenteissa on otettava huomioon EU:n ja Naton erilliset, mutta osin päällekkäiset roolit. Puolustussuunnittelun järjestäminen niin, että molemmilla kansainvälisillä organisaatioilla on yhteinen tilannekuva ja tavoite olisi luonteva tehtävä uudelle puolustuskomissaarille.

Uusilla teknologioilla, kuten generatiivisella tekoälyllä, on merkittäviä käyttökohteita sekä siviili- että sotilaskäytössä. EU:lla on vaikea tehtävä yhtä aikaa suojella kansalaisiaan tekoälyltä, hyödyntää sitä puolustusteknologioissa ja vastata vihamieliseen tekoälyllä vaikuttamiseen. Antaisin nämä kysymykset puolustuskomissarin murehdittavaksi, yhteistyössä muiden kysymyksen kannalta olennaisten tahojen kanssa.

Profiloitumalla jäsenmaaksi, joka ottaa puolustusasiat vakavasti ja osallistuu puolustuskomissaarin roolista käytävään keskusteluun etujoukoissa, Suomi parantaa mahdollisuuksiaan tavoitella puolustuskomissaarin salkkua.