Omalähiö – Pekka Komu: On vauhditettava alueiden tukemista, jotta voimme panostaa vahvemmin vihreän siirtymän toteuttamiseen

Ajankohtaista

Sosialidemokraatti Pekka Komu on kokenut päijäthämäläinen poliitikko. Kesäkuun europarlamenttivaaleissa mies on ehdokkana ensimmäistä kertaa.

Miksi lähdit ehdokkaaksi mukaan europarlamenttivaaleihin?
– Lähdin ehdolle europarlamenttivaaleihin, sillä haluan nostaa keskusteluun Lahdelle ja koko Päijät-Hämeelle tärkeitä asioita. Monesti on vaikea ymmärtää, miten paljon paikallisiin asioihin voidaan vaikuttaa suoraan EU:n tasolta. Lahti ja Päijät-Häme tarvitsevat oman puolustajansa Euroopan parlamenttiin.

Miten olet valmistautunut mahdolliseen vaativaan kansainväliseen luottamustehtävään?
– Neljäs kausi Lahden kaupunginvaltuustossa ja muun muassa maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävät ovat tehneet minusta hyvän verkostoitujan. Olen käynyt usein näiden tehtävien takia Brysselissä ja oppinut tuntemaan kansainvälistä päätöksentekokulttuuria. Nyt viimeisimpänä Euroopan alueiden komitean tehtävässä Bryssel ja EU:n päätöksenteko sekä käsiteltävät asiat ovat tulleet tutuiksi.

Onko sinulla aiempaa kokemusta kansainvälisistä tehtävistä?
 Toimin tällä hetkellä Euroopan alueiden komiteassa, joka nimensä mukaisesti tuo kaupunkien ja maakuntien ääntä esille EU:n päätöksenteossa. Ennen tätä tehtävää vaikutin myös Baltic Sea Commissionin ja Union of Baltic Cities -järjestöjen toiminnassa, joissa olen päässyt vaikuttamaan Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueen asioihin muiden maiden päätöksentekijöiden kanssa. Lisäksi tietenkin maakuntahallituksen puheenjohtajuus ja maakuntamme asioiden edistäminen vie minut usein Brysseliin tapaamaan meppejä.

Miten EU on onnistunut tehtävässään Suomen jäsenyyden aikana?
– EU on onnistunut olemassaolonsa aikana monissa asioissa. Tärkeimpänä on rauhan säilyttäminen Euroopassa, mikä ei ole itsestäänselvyys, kun sitä peilaa historiaan. Ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus ja yhteisvaluutta ovat myös hyviä esimerkkejä. Kuitenkin parannettavaa on vielä runsaasti jäljellä, eikä EU:ta saa ajatella staattisena toimijana. On vauhditettava alueiden tukemista, jotta voimme panostaa vahvemmin vihreän siirtymän toteuttamiseen koko EU:ssa. Tämä työ onnistuessaan uusia yrityksiä ja työpaikkoja Suomeen.

Millaiset asiat sinua kiinnostaa mahdollisena europarlamentaarikkona erityisesti?
– Haluaisin työskennellä parlamentissa erityisesti TKI-investointien ja vihreän siirtymän parissa. Sähköisen liikenteen kehittäminen voisi olla vahvan autoteollisuuden Euroopassa kilpailuetu suhteessa Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Meillä on tästä jo positiivisia kokemuksia Lahden seudulla.Turvallisuus on kuitenkin kaikista tärkein teema, johon EU:n tulee panostaa entistä enemmän. Emme halua sotaa Euroopan unioniin. Paras tapa estää se on panostaa uskottavaan puolustukseen. Sinisilmäisyyttä ei saa olla myöskään sisäisessä turvallisuudessa, jossa olemme nähneet ikäviä ylilyöntejä: poliittinen väkivalta on yleistynyt, mikä on erityiseen huolestuttavaa.

Kuinka tärkeää europarlamentaarikolle on olla tunnettu muuallakin kuin omassa maakunnassa?
-Varmasti siitä on hyötyä, kuten ylipäätään valtakunnallisesta tunnettuudesta. Kuitenkin minun kampanjalleni on tärkeä edistää juuri paikallisia asioita ja siksi kohdistankin vaalityötä erityisesti Päijät-Hämeeseen.

Oletko sitä mieltä, että Euroopan unionin tulee vahvistaa yhteistä puolustusta?
– 
Ehdottomasti. Suomi ei voi tyydyttäytyä vain sotilasliitto Naton jäsenyyteen. EU:hun on saatava oma puolustuskomissaari vahvistamaan EU:n toimintaa myös turvallisuuden saralla. Puolustuskomissaarin tehtävä olisi koordinoida ja kehittää yhteistä puolustusta ja varautumista. Lisäksi puolustushankintoja ja puolustusteollisuutta pitää keskittää vahvemmin EU:n jäsenvaltioihin. Näin vahvistetaan koko EU:n huoltovarmuutta ja pidetään huolta EU:n kriisinkestävyydestä.

Miten EU on onnistunut Ukrainan avustamisessa?
– EU on onnistunut pääasiallisesti hyvin Ukrainan avustamisessa. Kuitenkin ainoa toivottava tapa, jolla sota voi päättyä on se, että Venäjä vetää joukkonsa pois ja Ukraina voittaa sodan. Valitettavasti tämä on valtavan työn ja panostusten takana, mikä tarkoittaa että EU:n on tuettava merkittävästi Ukrainaa lisää. On toimitettava lisää asetarvikkeita ja autettava Ukrainaa muutenkin rahallisesti. Euroopassa on syytä tiedostaa, että emme voi laskea Ukrainan tukemista vain Yhdysvaltojen varaan.

Millaiset yhteydet sinulla on veljespuolueisiin Euroopassa?
 – Erilaisissa kokouksissa olen tutustunut sosialidemokraatteihin ympäri Eurooppaa ja monia näistä kontakteista voin kutsua ystävikseni. Ja vaikka en tuntisi parlamenttiryhmän enemmistöä entuudestaan, yhteinen arvopohja solidaarisemman ja oikeudenmukaisemman Euroopan puolelta yhdistää meitä kaikkia eurooppalaisia demareita. Olemmehan sentään maailman suurin poliittinen kansanliike.

Millaista ympäristöpolitiikka EU:n tulisi harjoittaa tämän vuosikymmenen loppuun saakka?
 – EU:n on panostettava entistä vahvemmin vihreän siirtymän toteutumiseen. Tulevalla kaudella pitäisi toteuttaa yhteinen EU-rahasto, joka rahoittaa vihreään siirtymään liittyviä innovaatioita koko EU:n alueella. Meidä tulee tavoitella hiilineutraalia EU:ta jo ennen vuotta 2050, joka on tällä hetkellä EU:n tavoite.

Omalähiö, Petri Görman

Pekka Komu: On vauhditettava alueiden tukemista, jotta voimme panostaa vahvemmin vihreän siirtymän toteuttamiseen – Omalähiö (omalahio.fi)