Mielipidekirjoitus ESS 13.5.2024 – Eurovaalit ovat myös tekoälyvaalit

Ajankohtaista

Kesäkuussa käytävät eurovaalit ovat tekoälyvaalit. Europarlamentin eteen tulee yhä enemmän päätöksiä tekoälyyn ja sen sääntelyyn liittyen.

Työnsä lopettava parlamentti onnistui päättyvällä kaudella säätämään tekoälyasetuksen. Seuraavan EU-parlamentin tulee jatkaa työtä ja tuoda tekoälyasetus reaalimaailmaan, tukemaan Euroopan talouden ja tuottavuuden kasvua, sekä parantamaan eurooppalaisten hyvinvointia.

EU:n ansiosta yritykset eivät voi tuoda sisämarkkinoille esimerkiksi Kiinassa kansalaisten sortoon ja tarkkailuun käytettyjä kasvojentunnistuslaitteita. Tekoälyä ei myöskään voi valjastaa poliittisesti kyseenalaisiin toimiin, kuten puheiden väärentämisiin tai kasvojen muokkaukseen.

EU osoitti ensimmäisenä maailmassa kaapin paikan sille, mitä tekoälyllä saa tehdä. Tämä on unionilta merkittävä harppaus ihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamiseksi ja muut alueet seurannevat perässä.

Ihmisten suojaaminen ja turvaaminen on ensisijaista. Toissijaisesti EU:n tulee panostaa myös generatiivisen tekoälyn hyödyntämiseen ja innovaatioiden syntymiseen.

Suomella on pitkä perinne teknologian kärkimaana, ja tekoälyn saralla meillä on loistavat kasvumahdollisuudet. EU:n täytyy kehittää tukimekanismeja vauhdittaakseen niin kutsuttuja tekoälytehtaita tai -keskittymiä.

Nämä keskittymät kokoavat yhteen niin pk-yrittäjät kuin suuremmatkin teknologia-alan toimijat yhdessä kehittämään innovaatioita uusien tuotteiden ympärille. Tämä auttaa tasoittamaan kilpailua erilaisten toimijoiden välillä, jottei tekoäly jää vain jättiyritysten businekseksi.

Toisaalta tekoälykehitystä uhkaa energiantuotannon kapasiteetin puute. Tekoälyn täyden potentiaalin käyttämiseksi tarvittava energia uhkaa loppua jo kahden vuoden kuluttua.

Myös tässä on Suomen mahdollisuus onnistua: suuri määrä puhdasta energiantuotantoa ja -varastointia luovat hyvän pohjan eurooppalaisten tekoälytehtaiden sijoittumiselle Suomeen.

Tekoälyn viisaassa ja onnistuneessa sääntelyssä on löydettävä eurooppalainen tie – ei amerikkalaista kasinoa tai kiinalaista kasarmia. Oikea-aikaisella ja oikein mitoitetulla uusien teknologioiden sudenkuopat voidaan välttää ja hyötyjä vahvistaa.

Eurovaalit ovat siis myös tekoälyvaalit – äänestäjä päättää, millaista tekoälyä ja millä ehdoin EU vie eteenpäin.

Lukijalta | Eurovaalit ovat myös tekoälyvaalit | Pääkirjoitus & mielipide | Etelä-Suomen Sanomat (ess.fi)