Tavoitteeni
Olen politiikassa turvaamassa Lahden, Päijät-Hämeen ja Suomen menestystä paitsi tänään, myös huomenna. Lapsia, nuoria, heikossa asemassa olevia ja ikäihmisiä on tuettava.
Vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin:
– En kannata Lahti Energian myyntiä, sähköverkko on luonnollinen monopoli, josta on pidettävä kiinni.
– Nastolaan tulee saada oma sote-asema mahdollisimman pian. Sellainen on luvattu, ja lupauksista on pidettävä kiinni.
– Lahden keskustan sote-aseman tulee sijaita myös jatkossa äskettäin uusituissa kaupunginsairaalan tiloissa.
- Lisää töitä
Työllistämistoimia on lisättävä ja parannettava, sillä työ on moneen asiaan parasta lääkettä. Tarvitsemme myös lisää uusia työpaikkoja ja investointeja. - LUT-yliopisto kukoistukseen
LUT-yliopiston kasvu Lahdessa tuo kaupungille osaamista, työpaikkoja, koulutustason kasvua ja tunnettavuutta. LUT:in kukoistus on valtava mahdollisuus. - Koulutus on prioriteetti, ei säästökohde
Varhaiskasvatuksen ja koulujen resursseja on kasvatettava. Koulujen ryhmäkokojen on oltava maksimissaan 20 oppilasta. Kysymys on opettajien jaksamisesta ja jokaisen oppilaan huomioimisesta. - Hoitoon kahdessa viikossa
Päijät-Hämeessä on pidettävä kiinni hoitotakuusta. Perusterveyhdenhuoltoon on panostettava nykyistä enemmän. Hoitoa on saatava heti tarvittaessa, ei sitten joskus.
