Päijät-Hämeen liitto 27.2.2025: Pekka Komu jatkaa Euroopan alueiden komiteassa

Ajankohtaista

EU:n neuvosto valitsi Päijät-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komun Euroopan alueiden komiteaan uudelle kaudelle edustamaan Suomea, Päijät-Hämettä ja Lahtea. Alueiden komitean järjestäytymiskokouksessa Brysselissä Suomen delegaation puheenjohtajaksi valittiin Markku Markkula Uudeltamaalta ja varapuheenjohtajaksi Pekka Komu. Komu edustaa Suomea myös alueiden komitean Bureaussa, joka käsittelee hallinnolliset asiat ja vastaa suomalaisessa hallinnossa hallitusta tai johtokuntaa.

Komulla paikka vaikuttaa liikenneasioihin ja edistää liikenteen sähköistymistä

Pekka Komu valittiin COTER-valiokuntaan, joka olikin hänen ykköstoiveensa. COTER-valiokunta käsittelee koheesiopolitiikkaa, monivuotista rahoituskehystä ja EU:n talousarviota sekä liikennepolitiikkaa, aluekehitystä, rajat ylittävää yhteistyötä, aluesuunnittelua ja kaupunkiasioita.
 
Komu on tyytyväinen ja innostunut Coter-valiokuntapaikastaan. Hän on perehtynyt liikenneasioihin, ja odottaakin pääsevänsä aika syvälle niissä.

  • Uskon, että osaamiseni on parhaassa käytössä COTER:ssa, jossa pääsen lausumaan mm. liikenneasioista – TEN-T-verkosta, AFIR-asetuksesta, CEF-rahoituksesta ja liikenteen sähköistämisestä. Aluekehitys ja kaupunkipolitiikka ovat myös erittäin tärkeitä Päijät-Hämeelle ja Lahdelle.
  • Tavoitteenani on, että pääsisin tekemään lausunnon liikenneasioista eli toimimaan lausunnon raportoijana. Sellainen voisi olla esimerkiksi Verkkojen Eurooppa eli CEF-rahoitusta (Connecting Europe Facility, CEF) koskeva lausunto, jossa huomioitaisiin sähköisen liikenteen latausinfran toteutettavuus, rahoitus ja muut reunaehdot ja mahdollisuudet. Se olisi todella mielenkiintoista. Realistisella lausunnolla olisi mahdollisuus kohdentaa CEF-rahoitusta paremmin, joka sitten osaltaan kiihdyttää liikenteen sähköistymistä ja vähentää liikenteen päästöjä.

Lausunnoilla on aito merkitys. EU:n perustamissopimuksessa mainitaan, että Euroopan parlamenttia, neuvostoa ja komissiota avustaa alueiden komitea, joka antaa lausunnon kaikkiin kuntiin ja alueisiin liittyviin asioihin. Kolme neljäsosaa EU-lainsäädännöstä pannaan täytäntöön paikallis- tai aluetasolla, joten asioita on todella paljon.

Tavoitteena saada rahoitus Lentoradalle

CEF-rahoitusta on 33,7 miljardia euroa, joten siitä voisi olla saatavissa ihan merkittävä siivu myös Suomeen ja Päijät-Hämeeseen. Siinä onnistuminen vaatii myös paljon työtä. Komu on valmis tekemään kaikkensa.

  • Meidän pitää asettaa tavoitteeksi merkittävän CEF-rahoituksen saaminen alueelle – sekä sähköisen liikenteen latausinfraratkaisuihin että Lentoradan suunnitteluun ja toteutukseen.
  • Lisäksi Kerava-Lahti-Kouvola lisäraiteiden ja sen asemapaikkojen suunnitteluun kannattaa myös hakea CEF-rahoitusta.

Brysselissä suomalaiset puhaltavat yhteen hiileen – yli puoluerajojen

Suomi on pieni maa, joten meidän pitää miettiä tarkasti, miten toimimme ja vaikutamme.

  • Brysselissä me suomalaiset tuemme toisemme. Jos vain voimme auttaa toista, niin näin myös yleensä tapahtuu. Alueiden komiteassa tämä to toimii konkreettisesti niin, että kokoustamme maadelegaationa kaikkien puolueiden kesken. Vastaava ei tulisi kuuloonkaan esimerkiksi Ranskan tai Saksan kohdalla”, toteaa Komu.

Suomi on kuitenkin kokoaan suurempi Euroopan alueiden komiteassa. Toimiva yhteistyö ja vahva edustus puolueiden ryhmissä lisäävät alkaneen kauden vaikuttamismahdollisuuksia. Komu suitsuttaa kollegoitansa: Sari Rautio (EPP) ja Niina Ratilainen (Vihreät) valittiin omien ryhmiensä puheenjohtajiksi, mikä on itse asiassa aika uskomaton saavutus.

Suomalaiset puolustavat rauhaa ja demokratiaa – kehittämisessä panokset teknologiaan ja vihreään siirtymään

Suomalaiset ovat päättyneellä kaudella ottaneet paljon kantaa sukupuolten tasa-arvon toteutumiseen EU:ssa, Ukrainan tukemiseen, Ukrainan jälleenrakentamiseen ja jäseneksi ottamiseen, oikeusvaltioperiaatteiden toteutumiseen, toimivaan demokratiaan, vihreään siirtymään ja asunnottomuuteen. Nämä kaikki ovat myös pitkän ajan tavoitteita eli työ näiden asioiden eteen jatkuu.

  • Eniten esillä on ollut Ukrainan tukeminen ja siinä onkin tullut myös konkreettisia tuloksia: moni alue ja kaupunki on sopinut yhteistyösopimuksen ukrainalaisen vastinparin kanssa, kuten me Päijät-Hämeessä. Euroopan alueet ovat lähettäneet Ukrainaan merkittävän määrän koneita, laitteita ja rahaa sekä keskittäneet apua lapsiin ja nuoriin. Ukrainalla on jo edustaja tarkkailijana alueiden komiteassa ja ukrainalaiset nuoret voivat osallistua Young Elected Politician (YEP) -toimintaan, toteaa Pekka Komu.

Nyt alkavalla kaudella elämme aikaa, jossa kaikki tuntuu muuttuvan hetkessä. Yhdysvaltojen suhde Ukrainaan ja Eurooppaan, autoteollisuuden sähköistyminen, yleensäkin teollisuuden vihreä siirtymä, energiamurros, tekoäly ja teknologian moraaliset kysymykset, demokratian haasteet. Lista on pitkä. Komun mukaan kaikkia näitä tullaan käsittelemään, ja ne kaikki vaikuttavat suuresti alueisiin ja kaupunkeihin Euroopassa.

Alueiden komitea

Alueiden komiteassa on 329 jäsentä ja heidän varajäsenensä. Suomen valtuuskuntaan kuuluu yhdeksän varsinaista jäsentä ja heillä kullakin varajäsen. Jäsenten on oltava alue- ja paikallistason vaaleilla valittuja luottamushenkilöitä.

Alueiden komitea kokoontuu kuusi kertaa vuodessa täysistuntoon. Valiokunnat kokoontuvat joko erikseen tai täysistuntojen yhteydessä.

Puheenjohtajan paikka jaetaan alkaneella kaudella kahden henkilön kesken. Tehtävässä aloittaa unkarilainen Kata Tüttő. Hän edustaa Euroopan sosialidemokraattista puoluetta (PES). Tüttő onBudapestin kaupunginvaltuuston jäsen, joka on aiemmin toiminut myös apulaiskaupunginjohtajana. Hänen jälkeensä tehtävää tulee hoitamaan Euroopan kansanpuolueen EPP:n edustaja, Espanjan Andalusian Juan Manuel Moreno Bonilla

Alueiden komitean suomalaiset jäsenet

Markku Markkula, Espoo (puheenjohtaja)

Pekka Komu, Lahti (varapuheenjohtaja)

Mikko Aaltonen, Tampere

Anders Ekström, Ahvenanmaa

Ilpo Heltimoinen, Lappeenranta

Anne Karjalainen, Kerava

Niina Ratilainen, Turku

Sari Rautio, Hämeenlinna

Mirja Vehkaperä, Oulu

Lisätiedot

Pekka Komu

maakuntahallituksen puheenjohtaja

+358 40 7413 299

pekka.komu@lh.lahti.fi